Organisaatio

Organisaatio

Toimintamme

Olemme Suomen kyberturvallisuusalan ääni. Toimimme kyberturvallisuusalan edunvalvojana ja ajamme jäseniemme etua Suomessa ja kansainvälisesti. Edustamme jäseniämme elinkeinopoliittisissa asioissa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Toimintamme ja olemassaolomme tarkoitus on turvallinen digitaalinen Suomi, jossa kyberturvateollisuus on menestyksen mahdollistaja.

Jäsenistömme koostuu kaiken kokoisista tieto- ja kyberturvallisuuteen keskittyvistä yrityksistä ja organisaatioista. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä noin 80.

Päätavoitteenamme on edustaa alaamme Suomessa sekä tukea jäsenorganisaatioidemme kasvua kansallisesti ja erityisesti kansainvälisesti. Pyrimme edistämään private-public-partnership-periaatetta, keräämme markkinatietoa ja koordinoimme tarvittaessa kansainvälistymishankkeita joihin jäsenemme osallistuvat.

Pyrimme edistämään alamme koulutusta Suomessa sekä vaikuttamaan kansallisesti alamme kasvuedellytyksiin niin lainsäädännön kuin muidenkin tarvittavien toimenpiteiden kautta.

Toimimme tiiviissä yhteistyössä alamme kansallisten ja kansainvälisten vaikuttajaorganisaatioiden kanssa.

Strategiamme

Organisaatio

Järjestömme toimintaa johtaa hallitus, joka koostuu varsinaisista jäsenistä sekä henkilökohtaisista varajäsenistä. Operatiivisesta toiminnasta vastaa toimitusjohtaja. Meillä on erilaisia työryhmiä, joiden työtä koordinoimaan on nimetty vastuuhenkilöitä.

Yhdistys omistaa kokonaan tytäryhtiö Cyberlab Oy:n, joka toimii tarvittaessa voittoa tavoittelemattomana yhteistyörakenteena jäsenyritysten markkinoinnissa, tutkimuksessa sekä kansainvälistymisessä.

Periaatteemme

Toimintaamme ohjaavia periaatteita ovat riippumattomuus, yhdessä tekeminen, Suomen menestyksen tavoittelu sekä aloitteellisuus.

Edunvalvontatyömme on vastuullista ja avointa. Noudatamme työssämme aina kilpailulainsäädäntöä sekä seuraavia pelisääntöjä:

  • Toimimme avoimesti kyberturvallisuusalan edunvalvojana ja ilmaisemme tavoitteemme selkeästi
  • Toimimme tasapuolisesti jäsenistöämme kohtaan
  • Valmistelemme kantamme huolellisesti yhdessä jäsenistömme kanssa ja ilmaisemme rehellisesti myös erilaiset näkökulmat
  • Teemme avointa ja rakentavaa yhteistyötä sidosryhmien kanssa
  • Emme anna tai vastaanota lahjoja tai etuja, jotka voivat vaikuttaa omaan tai saajan päätöksentekoon
  • Vieraanvaraisuudessa noudatamme tavanomaisia kohtuullisia järjestelyjä
  • Emme toimi jäsenyritystemme hallituksissa tai muissa vastaavissa tehtävissä, jotka voisivat vaarantaa tasapuolisuuttamme